lauantai 29. elokuuta 2015

Harmaantuva Maja

Kaksi vuotta sitten Hyvinkään asuntomessuilla ihmeteltiin talomme ulkovuorta. Kerroimme messukävijöille, että talon puuvuori harmaantuu ajan saatossa ja näin talo maastoutuu mäntymetsäiseen rinteeseen. 

Vaikka kulunut kesä oli pilvinen ja sateinen, lehtikuusivuori on kuitenkin hyvin harmaantunut kahden vuoden kuluessa.







Kertauksena täältä voit kurkata mitä näytti kesällä 2013. 

Kaunista syksyä sateisen kesän jälkeen!




keskiviikko 26. elokuuta 2015

Pistelevä Havu - ihana huivi

Huivi sai nimen siitä etten tahtonut millään saada sen aloitusta onnistumaan ruuhkajunassa. Yritin koukkia unohtuneita langakiertoja seuraavilla kerroksilla ja aina ne vain olivat jotenkin väärin päin.














Materiaalit: 
Ilun Sinkku 
Harmaa
 100 grammaa
puikot kokoa 3,75


Ravelry -projekti: 




Huivista tuli kuitenkin alun hankaluuksien jälkeen aivan ihana. Tämän väristä huivia olen useaan otteeseen kaivannut värikkäiden vaatteiden kaveriksi. Lisäksi tiedän pitäväni yhden vyyhdin pehmeistä huiveista.

Havu on minun ensimmäinen #LentäväLapanen #Syyshuivikal :n huiveista, elokuun huivi.





Huivin viimeistelyyn sain apua pieneltä ihanalta Tune -pojalta.





Tämän huivin neulomisessa käytin apuna ennätysmäärää silmukkamerkkejä. Tällä erää terveiset #succaplokki :n Aleksille - liikennemerkit ohjaa neulojaakin!



Lopuksi - mikä parasta - langasta ei jäänyt juuri mitään, kun huiviin voi neuloa juuri niin monta kerrosta kuin lankaa riittää. Upea oivallus Meijulta!



Kuinkakohan monta huivia neulon tämän syksyn aikana?

lauantai 22. elokuuta 2015

Peipponen lennähti varuskuntaan

 kiva malli
ihana lanka
ihanan värinen lanka
upea sää kuvata 



Lanka loppui kesken - sain sitä heti tilattu Titityystä lisää
Lankaa jäi 82 grammaa - Mitä siitä voisi tehdä?
Huivista tuli aika iso - Onkohan minulla sille käyttöä?

Niin ihanaa on kirjoittaa työn valmistumisesta, kun se on täysin mieleinen, ehkä jopa ylittää odotukset. Tällä kertaa jotenkin odotin jotakin enemmän, enkä oikeastaan tiedä mitä ja miksi. Ehkä tämä huivi lunastaa odotukset, kun tulee viileät kelit ja saan pukea sen ylleni paksumpien vaatteiden kera. Toisaalta saattaisin heittää tämän huivin harteilleni yksivärisen ohuen mekon kera.

Olen iloinen kommenteistanne ja toivon ideoita loppulangan käyttöön kommenteissanne.

Aurinkoisen lämmintä viikonloppua, nautitaan täysin siemauksin!



Materiaalit: 
Louhittaren Luola Tuulen Tytär
sävy: Öljypuu
 112 grammaa
puikot kokoa 4


Ravelry -projekti: 






torstai 13. elokuuta 2015

Puikkomaisterin sukkakirjan julkkarit

Voi miten mukavaa oli saada kutsu ja ilo osallistua Tiina Kaarelan Puikkomaisterin sukkakirjan julkaisutilaisuuteen!


Julkaisutilaisuus järjestettiin kutsuvieraille alkuillasta Snurressa yhteistyössä Moreeni -kustantajan kanssa. 



Tilaisuus oli mukavan rento ja lämminhenkinen, Tiinan läheisten ja kirjan syntyyn vaikuttaneiden henkilöiden läsnäollessa, meidän bloggareiden ja kirjan tekoon osallistuneiden lisäksi.






Kaiken kukkuraksi Snurren hyllyt notkuivat ihania uusia lankoja, joista mukaani tarttuivat langat kirjan Onnenlehti -sukkiin. 





Aika näyttää syntyykö puikoiltani jälleen kirjoneulesukat ;-)


sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kesän kisailun päätös

Kaikki kivakin päättyy aikanaan, niin myös Tour De Sock -kilpailu. Mieli on huojentunut ja onnellinen. Takana on kisan huipennus, sukkanäyttelymme avajaiset ja kanssakisaajien tapaaminen Lentävässä Lapasessa.






Kasasimme kaikki Tour De Sock -kisan aikana neulomamme sukat Lentävään Lapaseen kuukaudeksi esille Teidän kaikkien nähtäväksi. Esillä on siis kaikkien meidän Aino's ja Janne's joukkueissa neuloneiden sukat keskeneräisineen. 








Käykää ihmeessä nauttimassa kuppi kuumaa tai kylmää, pala makeaa tai suolaista ja ihailkaa kättemme jälkiä! 



Sukkanäyttelyn avajaisiin osallistui useita kanssakisailijoita ympäri Suomea. Oli upeaa tavata neulojia ja jopa yhden kisamallin suunnittelija, joiden kanssa olemme kesän ja Tour De Sock -kisan ajan keskustelleet Ravelryn kautta nimimerkein. 






Tämä kilpailu on hyväntkeväisyyttä ja kaikki mitä olemme yhteistyössä joukkueidemme osallistujien kanssa Lentävässä Lapasessa tehneet, olemme tehneet vapaaehtoisesti omasta innostuksestamme, ennen kaikkea Tainan innostamana sekä hänen ja Tarjan kannustuksesta. 


Tämä on ollut aivan huikea kokemus!
Kiitos!

Ensi vuonna uudelleen!
Kaikki mukaan!